Mikä tää on

Mietin, että voisin vähän avata sitä, mikä tämä blogijuttu oikeastaan on.

Olen jo pidemmän aikaa halunnut luoda paikan, johon laittaa tekstejäni. Sellaisia, jotka ovat mielestäni jotenkin onnistuneita, mutta myös sellaisia, jotka ovat hiomattomia ja keskeneräisiä. En ole koskaan aiemmin jakanut niitä. En tosin olisi uskaltanutkaan.

Jään usein hiomaan asioita loputtomiin, kunnes luovutan ja annan olla. Onneksi vanhenemisessa on se ihana (ja samalla myös kamala) puoli, että joka vuosi välittää vähän vähemmän.

Eräs voimalause, jota olen muutaman vuoden ajan seurannut on se, että on parempi tuottaa paskaa tekstiä kuin olla tuottamatta mitään. Toistan sitä itselleni silloin, kun häpeä saa minut otteeseensa. Sen avulla minusta kasvoi vähän rohkeampi, ja asetuin enemmän itseeni. Tulin läsnäolevammaksi.

Muutos on pitkä prosessi. Usein pohjatyötä tehdään hartaasti ja kauan, ehkä jopa vuosien ajan –

mutta sitten kun muutos tapahtuu, se tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä tahdo käsittää.

Kun vanhoista, syvään juurtuneista uskomuksista pääsee eroon ja valitsee tilalle parempia rakennusmateriaaleja, se mitä syntyy on todella kaunista. Kirjoitin samasta aiheesta päiväkirjaani muutama vuosi sitten, ja haluan jakaa siitä otteen:

"...ne palikat, joista olen rakentanut identiteettiäni tuovat minulle outoa turvan tunnetta, vaikka en valitsisi niitä palikoita jos saisin romuttaa koko tornin ja aloittaa alusta.

Ja saanhan minä, mutta se tuntuu niin vaikealta! Käteni tarttuu automaattisesti niihin vanhoihin, tuttuihin palikoihin, tunnenhan ne niin hyvin. Ihan kuin joku hälytysjärjestelmä menisi aina päälle, kun yritän korvata jonkun palikan toisella. Hei, mitä sä teet! Ethän sä noin voi tehdä. Emme me ole koskaan noin tehneet ja aina on pärjätty. Ota nyt vaan se vanha palikka ja anna tuon uuden olla, olenhan minä aiemminkin pitänyt kaikesta huolen.

Ei se tunne, vaan se miten reagoit. Sitä itselleni toistan mantranomaisesti. Kun vanhat tunteet nousevat pintaan, ainoastaan sillä on väliä, miten niihin valitsen reagoida. Niin, valitsen. Toistanko samaa, vai luonko jotain uutta."

Sen jälkeen kun kirjoitin tuon tekstin, päätin alkaa valitsemaan erilaisia palikoita.

Se, että jaan tekstejäni, tuntuu nyt luontevalta, mutta muutama vuosi sitten se olisi pelottanut minua.

Halusin silloin vaan miellyttää kaikkia niin kovasti, että tein itsestäni pienen, pikkuriikkisen version. Hajuttoman ja mauttoman; sellaisen, johon ei oikeastaan saa minkäänlaista tarttumapintaa. Eikä siinä ole mitään pahaa, sellaisia juttuja me ihmiset teemme kun yritämme selviytyä.

Nyt joka kerta kun huomaan itsessäni jonkun toistuvan kaavan tai asian josta en pidä, innostun pienen lapsen lailla. Innostun, koska olen löytänyt jotain mittaamattoman arvokasta; tapani toimia. Useimmiten olemme täysin sokeutuneita niille automaattisille asetuksille, jotka ovat virittyneet aivoihimme. Kaikille suojamekanismeille, joista joskus saattoi olla hyötyä, mutta ei enää. Joten silloin kun huomaan jonkun toimintatavan jolle olen ollut sokea, minulla on mahdollisuus muuttaa sitä. Minulla on mahdollisuus rakentaa itsestäni sellaista ihmistä, jollainen haluan ja valitsen olla.

Emme koskaan tule olemaan valmiita tai täydellisiä, mutta olemme resilienttejä olentoja ja aivomme ovat plastiset. Voimme siis rakentaa itsestämme ihan mitä haluamme. Jos se ei saa sinua innostumaan, niin en tiedä, mikä sitten.

Tällaisia juttuja tykkään kirjoitella.